Tallinnan asukasluku 4/2019: kasvu vaimeni puoleen


Tallinnan asukasmäärä nousi 4/2019 viime kuussa: +144 asukkaalla.

Lasnamäe siirtyi kasvun veturiksi, jota seurasivat Haabersti & Pohja-Tallinn. Pahiten hiipui Kesklinn

Viime vuonna 4/2018 tähän aikaan kasvu oli kaksi kertaa suurempaa: +289 uutta asukasta kuukaudelta kirjattiin tuolloin sisään kaupunkiin.

Tallinnan kasvua vaimensivat eniten korkeakoulujen suuntaiset suuret alueet: Kristiine ja Mustamäe. Voittajaksi kuukaudelta selvisi halvin Lasnamäen alue.

Nousuja syntyi seuraavasti

  1. Lasnamäe (+150 uutta muuttajaa)
  2. Haabersti (+82)
  3. Põhja-Tallinn (+63)
  4. Kesklinn (+34)
  5. Pirita (+24)

Muuttotappiota koki kolme aluetta

  1. Mustamäe (-100 pois muuttajaa)
  2. Kristiine (-96)
  3. Nõmme (-13)

Jo supistuva pääkaupunki

Globaalin talouden viilentyminen sekä kasvanut paikallinen poliittinen epävarmuus näyttää johtavan Tallinnassa jopa trendinä jo supistuvaan muuton kehitykseen. Erityisesti eniten tämä koskettaa kalleimman Kesklinn:n alueen supistumista seuraavasti jatkuessaan ennallaan tulevaisuuteen.

Tallinnan supistumista on tahdittanut keskustan alue eniten

Kuvasta näkyy miten poikkeuksellinen viime vuoden loppu & alkuvuosi olivat, mikä sitten johti laskutrendin syntyyn tästä -12 kk taaksepäin. Jos tämä trendi jatkuu, niin pahimillaan keskustasta voi nettona kadota eniten eli noin -800 asukasta / vuosi kuluttajia. Koska tammikuu oli hyvin poikkeuksellinen, niin voi toki tilanne olla vuoden kuluttua myös valoisampi ja väkeä muuttaa nettona lisää. Paljoltihan tilanne palautuu kasvuhakuisten yritysten edellytyksiin palkata ja kasvaa pääkaupungissa kuten mm Helsingissäkin on nähty mikä taas palautuu harjoitettuun yritysverotuksen ja muuhun maan sisäpolitiikkaan.

Kun nyt uudistuotannon rakentamisen selkeä ylikapasiteetti on se vallitseva normi, niin uudet muuttajat kaupunkiin saattavat myös helposti valita hyvin kiinnostavia & edullisempia asumisen vaihtoehtoja jopa keskustan ulkopuoleltakin erityisesti kun on kyse perheen ensiasunnon hankinnasta jos & kun vain se oma työ löytyy edelleenkin sopivasti. Mm isoimmista myynnin alueista vähiten laskua on tuottanut vastaavalla jaksolla Pohja-Tallinn säilyttäen suhteellisesti suosiotaan eniten.

Uusien kotien massiivinen tarjonta luo yhä lisää parempia tilaisuuksia muuttaa Tallinnaan mitä kuitenkin varjostaa yritysten kasvava huoli stabiilista & myös ennakoitavasta näkymästä lähiajoille niiden omaan toimintaympäristöön.

Odotukset: alkanut kuukausi

Uusi kuukausi 5/2019 voi toki jatkaa yhä näissäkin tunnelmissa Tallinnaan, koska yleensä toukokuussa on päästy lähemmäs kahden sadan muuttajan tasoja. Paluu takaisin 450 000 asukkaan rajoille tulee kuitenkin viemään tosi pitkään vuoden alun massiivisen romahduksen jälkeen.

Kaunpunginosien muuttohistoriat

Oheisesta interaktiivisesta (= näpäytä kaupunginosia) graafista näet suoraan eri alueiden muuttotapahtumat kk-tasoilla äskettäin: valitse / poista kaupunginosia näkyvistä klikkaamalla niiden värillisiä palloja.

Hyödyllistä tietää