KredEx: “Tiukka aikataulu” sähköautojen latausverkolle



Viron päästöoikeuksien myynnistä saaduilla valtion tuloilla on määrä mm rakentaa maan kattava sähköautojen pikalatausverkosto teiden varsiin, mutta aikaa on siihen kuitenkin vain ensi vuoden 2012 loppuun.

Kuntien kanssa on tarkoitus asentaa latausmuuntajat, jotka tukevat sosiaalisektorin henkilöstön käyttöön hankittuja  kunnallisia sähköautoja. Lisäksi on tarkoitus maanteille ja taajamiin rakentaa julkinen kuluttajaverkko, jossa  sähköautot voivat sitten sen valmistuttua latautua min. 20 minuutissa.  Latauspisteiden sopiva etäisyys  voisi nykysuunnitelmien mukaan olla n 40-60 km.

Tavoitteena on varmistaa turvallisuus käytössä siten, että autoilijalla on aina mahdollisuus ladata nopeasti matkallaan akut eikä auton voi tien päällä pysähtyä tämän vuoksi ,  toteaa kansallisen luotottajan KredEx:n (11948506)  BN4F_kysely BN4F_kysely BN4F_kysely .  johtaja Mirja  Alder. Hänen  mukaansa on nyt hyvin tiukka aikataulu laadittu ja tn  on, että ensi vuoden loppuun mennessä  ei kaikkea saada valmiiksi.

Teemme kuitenkin  kaikkemme, jotta saisimme siihen mennessä kaiken toteutettua.  Jos syntyy todellisia teknisiä syitä miksi asia venyy, niin silloin voimme autotoimittajan  Mitsubishin kanssa neuvotella uudelleen. Toistaiseksi he eivät ole - valitettavasti - olleet valmiit pidentämään projektin kestoa,  johtaja sanoo.

Latausasemien hankinnat on nyt kilpailutettava julkisesti ja niiden asennusurakat.  Suunnitelman mukaan  tarjouskilpailun teksti valmistuu kesäkuussa, tarjousten määräaika on elokuu ja toimitussopimus tehdään syyskuussa valitun voittajan kanssa.  Alderin mukaan olisi laturit oltava kuntien käytössä ja asennettuna ensi keväänä.

Julkisten kuluttajien pikalatauspisteiden hankinnan osalta kysymyksiä on enemmän listalla.  Haluamme saada latureille laajennettavuutta, oman käyttö- ja maksujärjestelmän sekä teknistä asiakastukea järjestelmätoimittajalta.

Tämän projektin osan hankintateksti ilmestynee syyskuussa julkisuuteen ja sopimukset olisi voitava solmia tämän vuoden lopussa. Laturien asennus jää Alderin mukaan seuraavalle vuodelle,  koska todennäköisesti ei ole  hankintapaikkaa olemassa, josta  niitä voisi helposti ja nopeasti valmistaa.

Get Directions

A Finn

Päätoimittaja: Jouni Santara

Leave a Reply