Tallinnan asukasluku 4/2016: kasvu vaimeni selvästi


 Tallinnan asukasmäärä kasvoi 4/2016 huhtikuussa yhä: väkimäärä nousi yhä +105 asukkaalla. Viime vuonna 4/2015 samaan aikaan uusia asujia syntyi selvästi enemmän (+288 asukasta/kk).

Eniten nousuja kirjasivat seuraavat alueet:

  1. Kesklinn (+76)
  2. Haabersti (+47)
  3. Lasnamäe (+40)
  4. Pirita (+38)

Johtoon suosiossa palasi aika reilulla marginaalilla kaupungin kallein Kesklinn.

Muuttotappioita kärsivät nyt: Pohja-Tallinn  (-53 asukasta), Nõmme (-33) ja Mustamäe (-19) alueet. Pohja-Tallinn kehittyi nyt jo 2. peräkkäistä kuukautta muuttotappion suuntaan pitkästä aikaa.

Kaupungin kasvu tippui nyt alemmaksi kuin lähes kaikissa viime vuoden kuukausissa tapahtui (se ainut poikkeus: 12/2015). Syklisesti katsoen seuraavat tulevat kuukaudet – toukokuu & kesäkuu – ovat olleet viime vuosina vieläkin alhaisemman kasvun aikaa yleensä.

Suositusta kotiselaimesta kartalta näet myös hyvin visuaalisesti miten keskustan kasvu oli merkittävintä (ts valitsemalla esiin karttataso ’Nettomuuttajat’ sen oikeasta ylänurkasta) ja tunnistat Tallinnan eri kaupunginosat nopeasti.

.

Kaunpunginosien muuttohistoriat

Oheisesta graafista näet suoraan eri alueiden muuttotapahtumat kk-tasoilla äskettäin. Graafista selviää hyvin mm syklinen syyskuun 2015 tyypillinen piikki muutoissa Tallinnan korkeakoulujen alkaessa alueilla: Kesklinn, Kristiine ja Mustamäe.

Hyödyllistä tietää & tuntea