Google Translator

Freelance PHP Developer
Rakentaminen Virossa kolmannella neljänneksellä Q3/2014 verrattuna viime vuoden 2013 vastaavaan tippui -8%, kertoi tilastokeskus. Rakentaminen laski edelleen nyt jo neljättä neljännestä peräkkäin maassa.

Kolmannella neljänneksellä rakentamiseen kului 640 miljoonaa euroa, joista 369 milj. huoneistoihin ja muuhun 271 miljoonaa. Vuoden kolmannella neljänneksellä laski 3% huoneistojen rakentamisessa ja muussa laskua tuli 14%.

  • Paikalliset rakennusmarkkinat vaikuttivat eniten laskuun koko rakentamisessa. Tänä vuonna kolmannella neljänneksellä verrattuna viime vuoden vastaavaan neljännekseen kääntyivät laskuun sekä korjaamisen että jälleenrakentamisen alueet. Kuitenkin kasvu jatkui uudisrakentamisen & uudistuotannon osalta.
  • Ulkomaisten projektien markkinoiden rakentamisen volyymi kolmannella neljänneksellä laski lähes viidenneksen eli n -20%, jossa vaikutti pääasiassa huoneistojen tuotanto. Kaikki ulkomaan rakentamisen kapasiteetti oli rakentamisen kokonaismäärästä kolmannella neljänneksellä n 7%.

Rakennusluvat uusille kohteille: kolmannella neljänneksellä 2014 saivat luvan 432 uutta kiinteistöä, mikä on sama kuin vuotta aiemmin samaan aikaan. Useimmat asunnoista valmistuvat Tallinnan lähelle.

Kysyntä uusien korkealaatuisten asuntojen rakentamisen osalta jatkui niin, että eniten vaikuttu edelleen hyvä sijainti.

Käyttöönoton luvan saivat 181 kpl, joka vastasi 181 000 m2. Suurin osa näistä syntyi uuden maatalouden sekä teollisuus- ja varastorakennuksien muodossa. Verrattuna viime vuoden Q3/2014 olivat suurempia sekä m2 että m3 määrät käyttöönotoissa.

  • http://www.stat.ee/72456
© 2018 Home Browser | Kotiselain
Best Home's Info for Tallinn | Parhaat asuntotiedot Tallinnaan
Suffusion theme by Sayontan Sinha