Google Translator

Freelance PHP Developer
Nov 142013
 
Tilastokeskuksen viimeisimmät ammattijakaumat Virossa seuraavat edellisten vuosien trendiä hyvin tarkkaan: suurin osa palkansaajista sijoittuu joko perustuotannon tai kaupan (vähittäis/tukkukauppa) sektoreille (eli n 33% koko työvoimasta).

Luvut ovat sikäli mielenkiintosia, että maassa on hehkutettu aktiivisesti juuri nyt viime vuodet ICT-sektorin kasvua ja työllistävää vaikutasta aina maan presidentistä lähtien. Todellisuus on kuitenkin se, että ICT vastaa vain n 3% kaikista aktiivisista työntekijöistä. Vuoteen 2012 nähden näiden työntekijöiden määrä on jopa hieman laskenut tilastoissa.

Aktiivisesti Tallinnassa näkyvä startup:n määrä ei siis todellisuudessa juurikaan luo uutta taloudessa näkyvää toimeliaisuutta - valitettavasti.

Voidaan siis varsin aiheellisesti kysyä, ovatko pienen maan toimenpiteet rakentaa ICT-alan sen omaa ekosysteemiä olleet riittäviä ja juuri oikeaan osuneita. Rakenteelliset ongelmat voivat olla edessä jos maan palkka- ja kustannuskehitys olennaisesti muuttuu kalliimmaksi helposti, koska tunnetusti perustuotanto äänestää nopeasti jaloillaan aina sen halvemman lähialueen hintaympäristön suuntaan.